Tuntematon Maa

Keskustelua pääkirjoituksesta.

Kirjoittaja odottelee kommentteja ja keskustelua mielenkiinnolla. Ikävä kyllä en voi päivystää koneen ääressä koko aikaa ja nyt julkaisupäivänä joudun olemaan työtehtävissä pitkälle iltaan saakka.

Toivon että keskustelua käydään hyvässä hengessä, oikeamielisesti, reilusti ja rehellisesti.

Minulle jäi vähän hassu vaikutelma siinä mielessä että tuossa niin kovasti painottui, ainakin minun silmissäni, tarve saada kokopäiväinen työntekijä.

Olennaisempaa lienee tekemisen kohde ja halutut tavoitteet, niistä keskusteleminen.

Kuten kirjoitat kirjoitat: Mutta mitä ihmettä? Missä ovat tavoitteet? Missä ovat tulevaisuuden suunnitelmat? Tähän voisi lisätä onko kinkyillä jotain lainsäädännöllistä tai yhteiskunnallista tavoitetta ajettavanaan?

Nuo ovat avainkysymyksiä, ei niinkään mahdollinen oma henkilökunta. Millä keinoin ne saavutetaan, on sitten toissijaista. Jos ilmenee että tehokkainta on palkata työntekijä, niin sitten palkataan.

Itse olen valmis allekirjoittamaan kirjoituksen.



Yhteiskunnallinen tavoite jo ilmaistiin tekstissä ja se on hyväksyntä. Lainsäädännössä esimerkiksi yksityisyyden suoja on kovasti tapetilla netin suhteen nykyään.

Yksi kohta palkatun henkilön on siinä, että hän on saatavilla kiinni työaikana helposti muun muassa median halutessa lisätietoa. Puhelimeen vastaamattomuus ja perään soittaminen seuraavasti: "Sori mun pomo oli työhuoneessa en voinut vastata." ei luo hyvää kuvaa.

Ekaa Taffia tehtäessä haaveiltiin, että jonain päivänä bileisiin voisi tyynin mielin mennä ilman, että sitä joutuisi salailemaan. Voisi pukeutua kotona jne. Vuosikymmenen aikana fetissipukeutuminen levisi osittain valtavirtamuotiin, skene tuli tutummaksi monien mediajuttujen kautta ja fetissiasut levisivät muihin alakulttuureihin. Jotkut ”konkarit” kokivat että aitous oli kadonnut ja nyt tarvitaan undergroundia.

Skenen laajentumisen hinta on undergroundin katoaminen ja mukaan tulee ihmisiä, joille tämä on hyvä bileskene, kivat vaatteet ja villiä touhua. Sitäkö halutaan?

Laajentumisen sijaan itse olen ajatellut, että skene perustuu vetovoimaan. Aidosti perverssit ihmiset etsivät ja löytävät meidät. Perverssi merkityksessä perverssit seksuaalikäytännöt myönteisessä mielessä. Tällöin ei ole tarve laajentua. Tampereella näin ei ole käynytkään. Laajentumiseen ei panostettu kenenkään toimesta. Jyväskylän Bizarre tunnetaan Tampereella paremmin kuin Rsyke. Se on osoittautunut umpikujaksi. Henkilöresurssit loppuu.

Pelkkkä vetovoima ei riitä. Tarvitaan siis leviämistä ja tiedottamista. Ainakin pitäisi tehdä mahdollisimman monelle selväksi, että kyseisellä paikkakunnalla toimii kinky-yhdistys. Lisäksi olisi hyvä jos paikalliset yhdistykset laatisivat pitkän tähtäimen suunnitelman. Tällöin jouduttaisiin miettimään, mitä muuta ollaan tavoittelemassa kuin seuraavia bileitä

Samoin tarvitaan enemmän yhdistysten välistä yhteistyötä aluksi tiedottamisen ja koordinoinnin alueella. Ehkä joku yhteisjuttu olisi hyvä. Toivottavasti ensi vuonna järjestetään yhteinen kokous kuten kesällä 2009

Kattojärjestö voi olla joskus edessäpäin mahdollinen.

MiaQ
Vuoden 2009 kinkyteko!

Kirjoitit JetErus näin:
Ensimmäinen tavoite on jäsenmäärien kasvattaminen.
Minä kuulun pieneen yhdistykseen, aktiivit kokouksissakävijät voitaneen laskea yhden - ja puolen käden sormilla. Jokaisessa vuosikokouksessa kirjataan ylös tavoitteet yms. Yksi niistä on jäsenmäärän kasvattaminen. Ok. Kuinka se sitten onnistuu?



Kyllä toinen pervo aina toisen pervon löytää. Ja luulen, (kiitos Tuntemattoman Maan), että Suomen kinky-yhdistykset ovat kyllä etsivän löydettävissä, se ei liene ongelma.
Jäsenmaksun suuruus 10€ ei liene ongelma kenellekään. Ongelma saattaa olla itse ihmisissä. Ongelmana on se, etteivät he uskalla ottaa askelta ja liittyä yhdistysten jäseniksi. Mikä siinä voi olla sitten niin kivuliasta? Kaapista ulos tulo vai?
Oma ehdotukseni leviämiseen ja tiedottamiseen olisi, ihan täällä Tuntemattomassa sellainen, että profiilikohtaan, josta käy ilmi kirjoittajan liittymisaika, viestit, ja paikkakunta, lisättäisiin uusi kohta: YHDISTYS (mihin siis itse kuuluu.)

Niin kauan kuin BDSM- tai fetisistisesti orientoitunut seksuaalisuus on pelottavaa, salailtua ja häpeällistä, minä ymmärrän hyvin mikseivät kaikki tahdo liput liehuen barrikadeille julistamaan kinkyyden ilosanomaa omalla naamallaan ja nimellään.

Minuakin pelottaa joskus, minäkin olen työpaikallani kaapissa. Tiedän että potentiaalisissa huoltajuuskiistoissa olen todennäköisesti heikommassa asemassa jos seksuaalinen orientaationi on sosiaaliviranomaisten tiedossa.

Me kinkyt olemme monella tapaa samanlaisessa asemassa kuin homoseksuaalit 70-luvulla. Meidän taipumuksemme löytyvät psykiatrian sairausluokituksessa, me pelkäämme julkista häpeää, me pelkäämme syrjimistä ja yksinjäämistä ja lähipiirin kummastelua, jopa hylkäämistä jos tulemme kaapeistamme ulos.

Asioita mutkistaa kuitenkin se, etteivät kaikki ole kinkyjä samalla intensiteetillä. Siinä missä homot ajoivat oikeuksiaan koska taipumus oli niin keskeisesti elämää määrittävä asia, olen kuullut monen kinkyn mutisevan siitä ettei mikään yhteiskunnallinen vaikuttaminen kiinnosta koska "eihän se nyt kenellekään kuulu millä mä seksielämääni maustan".

Meitä on moneksi, eikä mikään tapa toteuttaa seksuaalisuuttaa olen "vähemmän oikeaa" tai "parempaa kinkyä".

Minä haaveilen kuitenkin maailmasta, joka on paljon nykyistä avoimempi.

Jossa 10 vuoden mittakaavassa kinkyelementit ovat osa yläasteikäisten seksuaalikasvatusta siinä missä homoseksuaalisuuskin. Että kerrotaan että kaikkea on, kaikkea mahtuu maailmaan, kaikkea kivaa voi kokeilla ja on ihan ok jos siitä tykkää. Että sen ei tarvitse mennä ohi. Terveydenhoitoalan keskustelua leimaisivat terveysnäkökohdat ja muistutus psykologisesta vastuusta joka rajuilla asioilla leikkimiseen liittyy. Että tv-sarjoissa olisi kinkyhenkilöitä kuten nyt homoja; osana tarinaa. Että bdsm-orientaatio nähdään sateenvarjoterminä joka kattaa alleen koko joukon alakulttuureja. (Eikä kuten nyt että jos kertoo olevansa kiinnostunut sadomasokismista niin yksi perusvastauksia on "no etkai sä paskaa sentään syö". Ihan sama vaikka söisinkin.)

Haaveilen maailmasta jossa olisi paljon oikeaa tietoa, asiallista informaatiota. Kirjoituksia, kirjoja, artikkeleita. Ja aktiivisia yhdistyksiä joissa olisi monenlaista tapahtumaa: bileitä kunnon henkilöresurseilla, palkkaa nauttivia ihmisiä tekemässä tätä tärkeää työtä.

Koska minä toivon että mahdolisimman moni, joka näistä asioista voisi kotinsa löytää, sen myös tekisi. Että kaikki joille satuttaminen tai satutetuksituleminen tai kumi tai nahka tai mikä ikinä tuottaa kiksejä, uskaltaisivat olla mitä ovat, uskaltaisivat olla uteliaita ja nauttia ja elää täysipainoisempaa elämää.

Minulle itselleni noi lausahdukset kalskahtaa pahasti TRUE KINKY elitismille.
Se, että siirrymme valtavirremmaksi edesauttaa kinkyjen asemaa esim. huoltajuuskiistoissa yms. Lisäksi mikä edes on "aidosti perverssiä"?
Ainoa asia minkä näen aidosti perverssinä on oman seksuaalisuutensa kieltäminen.

Entäpä jos mukaan tuleekin enemmän kinkyväkeä? Nykyinen underground-meininki tahtoo johtaa siihen, että koska oikea tieto ja oikeat piirit pitää osata etsiä itse, kaikki eivät siihen pysty. Koska kunnollista tiedottamisyhdistystä ei ole, monelle ainoa tietolähde on netti, ja siellä törmää liian usein asiattomaan ja kinky-vihamieliseen tietoon. Eivät kaikki halua liittyä edes kinkyfoorumeille, varsinkin jos ovat jo muualta netistä saaneet kinkyistä negatiivisen ja "hämärän" kuvan.

Eikä asiaa helpota sekään, että jopa ns. "asiallisissa kinky-yhteisöissä" tahtoo löytyä ihmisiä, joille tuottaa suurta mielihyvää jakaa kinkyt aitoihin ja feikkeihin. Heille oma itsetunto on sen varassa, kuinka monta itseään "huonompaa" saa poljettua jalkoihinsa. Ole siinä sitten "aito pervo", jos olet asunut pienellä paikkakunnalla koko ikäsi ja et ole saanut aikaan ensimmäistäkään omia fantasioita vastaavaa sessiota kaikesta yrittämisestä huolimatta. Kunnollisessa kinky-yhteisöissä pitäisi saada aikaan yhteenkuuluvuutta, sekä hyväksyvä ja kannustava ilmapiiri, eikä koulukiusaaja-tyylistä jaottelua siihen kuka on kovis ja kuka nörtti! Moni on hylännyt nettifoorumeita siksi, ettei koe kuuluvansa joukkoon, vaikka niin kovasti haluaisikin kuulua!

Jos vaikkapa kaupungin ainoa kinky-yhdistys rajaa tiedottamisensa pelkkiin bileisiin, joihin päästäkseen pitää pukeutua nahkaan, kumiin tai pvc:hen, niin eipä ihme että jonkun aivan muun fetissin edustaja (tai vaikkapa kohderyhmä-pervo joka vaan ei tykkää bileistä, vaan haluaisi rauhallisia kahvilamiittejä) kokee, ettei ole tervetullut sen, tai minkään muunkaan, kinky-yhteisön jäseneksi. Toki pitää ottaa huomioon sekin, että toki tämmöisille bileille on myös tarvetta heille jotka tahtovat juhlia semmoisissa vaatteissa. Pointtini onkin sanoa, että tällaiset juhlat yksinään, ilman vaihtoehtoisia tapahtumia, antavat kovin yksipuolisen kuvan kinkykulttuurista niin vaniljoille kuin kinkyillekin!

Jos taas olisi valtakunnanlaajuinen kinky-yhdistys, joka järjestäisi tapahtumia (ei pelkkiä bileitä) ja tiedotustilaisuuksia ympäri Suomea, ja joka olisi kaikille kinkyille ja kinkykulttuurista kiinnostuneille avoin, homma saattaisi toimia yllättävän hyvin. Varsinkin nuorempi, kinkymaailmaan vasta tutustumassa oleva väki, kuten opiskelijat, olisivat luultavasti innostuneempia avoimesta meiningistä, ettei heti tarvitsisi mennä bileisiin kuuntelemaan limaisia ehdotuksia nahkahousuvanhuksilta. Onko muka esimerkiksi siitä ollut SETA:lle haittaa, että jäsenistöön ja muuhun toimintaan saa liittyä heterokin?



Mikäpä alakulttuuri ei vetäisi puoleensa kaikenlaisia "wannabeita" ja "muodin perässä juoksijoita"? Jos juhlavieras maksaa lippunsa ja käyttäytyy asiallisesti, ongelmia ei pitäisi olla. Jos hevari haluaa goottiklubille, vanilja pervobileisiin, tai vaikkapa absolutisti Octoberfestille, niin mitä se vie pois juhlien "oikealta" kohdeyleisöltä? Rahaa siitä tulee järjestävälle taholle joka tapauksessa. Ja jos "turisti" tykkäsi bileistä, niin hän saattaa houkutella seuraavaan tapahtumaan lisää väkeä, kenties jopa uusia kohdeyleisön edustajia!

Miten yleensä edes erotetaan "oikeat pervot" epäaidoista pervoista? Pitääkö ensiksi juhliin tai yhdistykseen haluavien käydä läpi joku koe, jolla asiaa mitataan? Ehkä näiden "aidosti perverssien" pitäisi perustaa oma, kutsuvieraskäytäntöön perustuva klubi, jossa voisi paremmin todistaa oman pervoutensa muille jäsenille, ettei joukkoon vahingossakaan pääse mitään epäaitoja pervoja.

Tästä olen kyllä eri mieltä. Jos skene laajentuu, tulee isompia bileitä ja tapahtumia, mitkä eivät sulje pois undergroundia ja niitä underground-bileitä voidaan järjestää enemmän. Kun ihmisiä pyörii asian ympärillä enemmän, mahdollisuuksiakin on paljon enemmän.

Jos tarkoitit sitä, että tietoisuus lisääntyy ja skeneä ei enää tarvitse viedä undergroundiksi, niin tokihan se on vain parempi, vai mitä?

Hyvää keskustelua kylläkin on tässä käyty ja komppaan useimpia tähän ketjuun kirjoittaneita.

Tosin kaipailisin sitä, että joku talouden ja järjestötoiminnan asiantuntija tekisi suuntaa antavia laskelmia ja kertoisi tukimahdollisuuksista ja sen sellaisesta.

Eräs jo ehdotteli minulle sähköpostitse, että eikö keskusjärjestöön voitaisi ottaa ensialkuun vaikka sivari. Mielipiteeni tämän osalta onkin se, että "oikeanlaisen" henkilön löytäminen siviipalvelusmateriaalista voi osoittautua vaikeaksi. Tokihan keskusjärjestössä pitäisi työskennellä henkilö joka voi kaiken lisäksi laittaa naamansa julkisuuteen, eli siis sellainen joka on astunut kaapista ulos.

Minua jäi mietityttämään eräs asia tässä mielestäni muuten todellakin loistavassa hankkeessa.

Mikä on se asia, jota tuon kattojärjestön olisi tarkoitus ajaa?

Meitä on nimittäin niin kovasti moneen lähtöön tässä kirjavassa porukassa.
Pystytkö tiivistämään sen vaikka kahteen lyhkäseen lauseeseen..


IKRM

Luettuani JetErusin alkuperäistä kirjoitelmaa Tuntemattoman Maan etusivulta muistan lauseen: " Kattojärjestön tavoitteena olisi sitten aikanaan palkata työvoimaa."

Tähän mainittuun työ- ja palvelutehtävään ilmoittaudun heti vapaaehtoisesti, mikäli työaika vaihdetaan puoleen päivään . Jettiksen mainitsema 50 donaa ei riitä kokoaikaisen palkkaan, sillä pitäähän ne eläkemaksut ja ymssitkin maksaa.

Muuten, olen mielelläni Jettiksen kanssa samaa mieltä siitä että hyväksyntä olisi ok. Tällä tarkoitan sitä yleistä hyväksymistä joka tulisi kohdallemme seksuaalisuudesta puhuttaessa. Olemme kinkyväkenä vieläkin esim homojen ja muiden seksuaalivähemmistöjen seassa ei-tunnustettu ryhmä tai ryhmittymä. Itse haluaisin tiedottaa sitä, että kinkyys tai sadomasokismi eri osa-alueineen ole ei ole kaikille meistä normiseksin mauste piiskaleikkeineen vaan oma, erityinen tapamme toimia seksuaalisesti.

Amen! Hyvä Norja, erinomaisesti muotoiltu. Minä ajattelen tismalleen samoin. Kaikki eivät näitä oikeuksia kaipaa, tiedän sen, mutta itse kuulun joukkoon jolle bdsm on keskeinen osa identiteettiä jota tahtoisin voida olla ja toteuttaa vapaasti.

Tämä varmaan tietysti tuli selväksi tässä keskustelussa. Mutta sen asian tiivistäminen pariin lauseeseen onkin eri juttu. Mietin tätä vielä myöhemmin, mutta kyse on siis selkeästi siitä, että yhdistysten ja kattojärjestön pitäisi ajaa Kinky-kansan etuja.

SMFR:n oma lausahdus aiheesta smfr.net:n etusivulla toimii aika hyvin:

Katsotaanpa, vaikka näin: "Suomen Kinkyt Ry:n tarkoituksena on vaikuttaa yhteiskunnallisesti monimuotoisen seksuaalikulttuurin puolesta ja jakaa asiallista tietoa sadomasokismista ja fetisismistä."

Ehkäpä täällä voisimme kerätä hieman listaa arvoista ja pähkäillä tätä asiaa tarkemminkin. Sen kun saisimme tehtyä, voitaisiin siitä ottaa sitten yhdistyksissä mallia

tjsp

Tämä olisi juuri se pointti mitä pitäisi järjestönä tiedottaa! Seksivalistusta tästäkin aiheesta kaivataan!

Nyt kun katselee populaarikulttuuria, niin pervoilu nähdään todella "vain" mietona lisämausteena normiseksielämälle, shokkisivu-huumoriällötyspornona, tai sitten vakavana mielenterveyshäiriönä, jota pitäisi hoitaa lääkityksellä ja terapialla. Ei koskaan tärkeänä ja harmittomana osana seksuaali-identiteettiä...

Elokuvissa, telkkarisarjoissa ja muussa fiktiossa sadomasokisteja ja muita pervoja näkyy lähinnä vain konnan roolissa; rikolliset sitovat tai kahlitsevat uhrinsa ja kiduttavat sekä raiskaavat heitä kunnes saavat haluamansa tiedot. Ja jos jotain pervoklubeja jossain sarjassa tai elokuvassa näkyy, niin ne ovat rikollisten omistamia. Ei ihmekään, että käsitys pervoista on aika hämärä, äärimmäinen ja vihamielinen, ainakin osalla valtaväestöä! Ei pidä väheksyä populaarikulttuurin voimaa ihmisten asenteiden muuttajana!

Aikoinaanhan homoseksuaalit esitettiin telkkarissa ja elokuvissa kaikki stereotypiat täyttävinä koomisina kevennyksinä, mutta nykyään valistuksen ja suurentuneen medianäkyvyyden myötä on heidän roolinsa on alkanut muuttumaan ja heistäkin tehdään ajatuksia herättävää draamaa valtaväestölle. Milloin sama käy kinkykulttuurille? Milloin "sairaan hyväksikäyttäjä-pervon" leima häviää? Voisiko parantuneella tiedonjakamisella ja näkyvämmällä yhdistystoiminnalla muuttaa asennemaailmaa tässäkin asiassa?



Toisaalta, samaan Norjan sitaattiin viitaten, kinkyväestön ei mielestäni pitäisi myöskään väheksyä heitä, joille piiskaleikit tms. ovat "vain" lisämauste normaalin seksin rinnalle. Löytyyhän kinkyporukastakin henkilöitä, jotka harrastavat piiskaleikkejä ja sidontaa, vaikkei ne oma suosikkifetissi olekaan! Tällaiset ihmiset pilaavat joidenkin mielestä "aitojen" kinkyjen mainetta, mutta siitä ajatusmallista olisi hyvä yrittää päästä eroon ja toivottaa nämäkin henkilöt tervetulleiksi mukaan joukkoon kummaan! Toki kannattaa mainita valistusta jakaessa sekin, että sillä ON eroa, haaveileeko jostakin pervommasta jatkuvasti vai satunnaisesti. Ei tarvitse pelätä "leimautumista" joksikin jos vain kerran päättää jotakin testata. Yksi satunnainen leikki kultaisella suihkulla ei tee kenestäkään urofiiliä, mutta monivuotinen fantasiointi aiheesta alkaa jo tekemään.

***

Vielä sekin näkökulma tässä tuli mieleen, että joistakin viesteistä tulee vaikutelma että nykyiset nettiyhteisöt ovat jo riittävän hyviä kohtaamispaikkoja, joihin "oikeat" pervot kyllä löytävät. Joten sen vuoksi ei välttämättä tarvittaisi lisää kasvokkain tapahtuvaa kohtaamis- ja tiedotustoimintaa. Nettiyhteisöissä on kuitenkin lukuisia ongelmia.

a) Nimimerkkien taakse voi piiloutua kuka tahansa. Piiskaus-ekspertiksi itsensä esittelevän henkilön takaa voikin paljastua 15-vuotias teini jolla on liian hyvä mielikuvitus. Varsinkin nettimaailmassa vähemmän liikkuville henkilöille voi olla vaikeaa erottaa joukosta luotettavat ja epäluotettavat tietolähteet.

b) Kirjoitettu sanoma vastaan puhuttu sanoma. Nykyajan ihmisistä enää harva jaksaa kirjoittaa laajasti ja useamman näkökulman huomioon ottavasti. Ja harva jaksaa lukea toisten viestit läpi ja loppuun asti ajatuksen kanssa. Lisäksi yksi kirjoittaja ei koskaan voi kirjoittaa yhdestä asiasta täysin kattavasti. Henkilöt, joilla olisi arvokasta tietotaitoa jostakin asiasta eivät aina vastaa netissä esitettyihin kysymyksiin. Ihmiset lukevat ja kommentoivat nettikeskusteluja kiireellä, väsyneenä ja joskus humalassakin. Jos viestistä joku kohta ymmärretään väärin, siitä syntyy monesti tappelua.

Jos sama asia käydään läpi kasvokkain esimerkiksi kinky-yhdistyksen järjestämässä paneelikeskustelussa tai vaikkapa jossakin miitissä, kirjoitetun viestinnän ongelmilta voi välttyä. Henkilön luotettavuutta on helpompi arvioida. On useampi näkökulma joiden perusteella voi tehdä omat päätelmänsä mieltä vaivanneesta asiasta. Ja mahdolliset väärinkäsitykset voi korjata heti, ennen kuin tulee tappelu.